"Ai miten niin nukuinko? Näytänkö muka vasta heränneeltä?"

Jep, tästä ei ole tulossa millään tavalla jännittävää kirjoitusta, kunhan varmistan että joka vuosi tulee edes yksi teksti kirjoiteltua... Ahkerin bloggaaja ikinä! Elämässäkään kun ei ole tapahtunut mitään erikoista, työpaikka on vieläkin sama, asunto on sama, elämä on sama. Tosin nuo karvapallot sentään vähän piristävät tätä muuten niin samanlaista arkea. Ja saliharjoittelu! Joka tosin on hetkeksi keskeytynyt mystisen selkäkivun takia... Mutta kyllä tämä vielä tästä, kesäkuntoon 2023. Niin ja tatuointiakin on tullut suunniteltua aika paljon ja nyt jopa kyselty vapaita aikoja varattavaksi. Olisi maaaahtavaa saada se tuohon kyljykseen ennen elokuuta, jolloin mahdollisesti lähden parin kaverin kanssa Kreikkaan tms. paikkaan, jossa voisi keikaroida bikineissä sitä esittelemässä. Tosin tähän vartaloon tarvitsisi tosiaan hoikentavan uimapuvun, eli taktisesti ajateltuna olisi parempi idea lätkäistä se tatuointi vaikkapa yläselkään. Mutta eijei, tuo kylki on muodostunut niin pakkomielteeksi tatuoinnin paikalle, että vaikka se kuinka sattuisi niin sinne se on otettava. Tähän sopisi nyt kuva siitä tatuoinnista, mutta enpäs laitakaan! Vaan laitan sen ensimmäisen kuvan, jota harkitsin silloin kun tatuointi-idea ensimmäisen kerran kävi mielessä. 

 

Nyt en voisi enää kuvitella tuota tatuoittavani. Edelleenkin vähän väliä tykkään piirrellä sitä milloin mihinkin ja kuvana älyttömän hieno, mutta ei se vaan itselle sovi. En jotenkin voi kuvitella 80-vuotiasta itseäni pohkeessa lohikäärmetatuointi.

Sen kunniaksi, että töistä alkoi kahden viikon loma, laitan teidän kaikkien satojen lukijoiden iloksi erään perjantai-illan työkuvan. Taisi olla taas sellainen "ai mitenniin tämä työ on ihan rentoa ja kevyttä?"-hetki...

 

Mikä siinä on, että aina, AINA, kun pitäisi piirtää jollekin kortti tai lahja tai mikä tahansa, juuri silloin tekee mieli piirtää ihan jotakin muuta. Kuten juuri nyt kävi, tuli vain inspiraatio piirtää Tooji tämän vuoden Euroviisuista. Komeita miehiä on vain niin mukavaa piirtää. Mikä ettei myös naisiakin, mutta varsinkin hiusten piirtäminen on jotenkin tuskallista ja naisilla kun yleensä on ihan liikaa niitä piirrettäviä hiuksia. 

 

Lisää vaate-esittelyjä! Tämä tuli samassa paketissa tuon edellisen postauksen paidan kanssa. Suorastaan palvon tämän paidan piirrosta ja ihania värejä! Sekin on hyvä asia, että tällaisia paitoja ei pahemmin tuolla kaduilla muilla näy.

 

Koska uudet bikinit on aina hyvä juttu. Ehkä näillä kehtaa rannalle joskus hipsiä!

Huomatkaa, että tänään ei näköjään ole oikein mitään asiaa, kun tekstiä ei tunnu syntyvän. Olisi vissiin pitänyt ottaa töistä se Redbull- pullo mukaan niin olisin piristynyt ja keksinyt vaikka mitä. Mutta nyt voisi oikeasti syventyä piirtämiseen!

Se on harmi, kun tilannekomiikka ei pysty kirjoittamaan ylös niin, että se kuulostaisi täsmälleen yhtä hauskalta kuin siinä tilanteessa. Silti kirjottelen tänne silloin tällöin näitä työjuttuja, jos ei muuten niin vaikka omaksi iloksi, voin sitten myöhemmin lukea niitä täältä ja naureskella itsekseni. Olin huomannut työvuorolistoista, että meille oli tulossa takaisin eräs nuori työntekijä, joka on tehnyt jo aikaisemmin jotakin hommia siellä. Nyt oli merkattu lihatiskiä opettelemaan. 

Minä: Vähänkö hienoa saada sinne lihatiskille uusia nuoria työntekijöitä!

Roni: Ai on vai?

Minä: Joojoo!

Roni: Mä meenki tästä sanoo Tuulalle et sanoit meitä vanhoiks…

Minä: Eijei, en mä sitä niin tarkottanu, älä mee sanomaan!

Vähän myöhemmin:

Minä: Etkai sä sanonu sille vielä?

Roni: En sanonu… vielä. Mut se oli niin hyvä juttu et se pitää kertoo. Vai mitä Tuula?

Tuula: *ei yhtään tiedä mistä puhutaan* Joo on?

Minä: Tolla Ronilla on vähän oudot jutut, ei se ihan ymmärrä. Kato ku se on jo niin vanha…

Tuula: Haha niin onki!

Roni: …ai tää laitettiin nyt sit mun syyks, kiva.

 

Noniin, sitten muihin asioihin. Ta-daa, tässäpä yksi tuore hankintani! En ole tuota paitaa edes pahemmin raaskinut käyttää, kun on niin hieno. Ai kuinka niin olen vieläkin ihan hullaantunut Pottereihin? Niin ja rahaahan ei saisi käyttää nyt mihinkään ylimääräiseen, mutta silti tällaisia tulee väkisinkin hankittua, khöh...

Ah ainiin, sen verran palaan vielä aiheeseen työ, että tämä tyttö nyt myöntää taas pienen työpaikkaihastuksen. Siis!! Aaa, tässähän tulee kohta hulluksi! En kaipaisi nyt yhtään enempää mitään tunnemössöjä pään sisälle. Onneksi kyseinen henkilö lähtee parin viikon päästä kokonaan pois tuolta ja maailmaa kiertelemään. Meinasin tänään tunnustaa jo jotakin, mutta onneksi osasin pitää suuni kiinni! Koska tämä on nyt näköjään keskustelupostaus, laitanpa senkin keskustelun tänne...

Minä: Sori, mä tuon lisää tavaraa tänne sulle maitokaappiin!

Se: Tuo vaan, mua ei haittaa... Ja sitten ku lähen täältä ni ei haittaa enää yhtään!

Minä: Höh, ihan tylsää...

Se: Mikä on tylsää?

Minä: Öö... No siis ei täältä saa lähteä, se on tylsää! (meinasin sanoa jotain, että aina ne kivoimmat tyypit lähtee täältä nopeiten pois, tms)

Sen jälkeen pakenin nopeesti maitokaapista etten olisi möläyttäny vahingossakaan mitään. Hmm mutta toisaalta, voisinhan silloin tuon viimeisenä päivänä jotakin pientä vihjata, kun tuskin sen jälkeen enää edes nähtäisiin. Täytyypä harkita asiaa...

 

Tulipa tästä nyt outo postaus. Loppuun vielä kuva keittiöstä ja tupareiden kakkuväsäilystä. Ehkä vielä joskus tässä oppii leipomaankin.

Muistan edelleen, kuinka jo silloin kotona asuessa haaveilin omasta kämpästä, kuinka saisi ihan itse päättää minkänäköistä siellä tulee olemaan ja saisi vieläpä olla omassa rauhassa. Onko se sitten oikeasti niin hienoa? On se. Tietenkin juuri taloudellisesti on vähän vaikeampaa, vaikka nyt käykin töissä sen 5krt/vko. Mutta se, kun ei aina tarvitse sanoa milloin lähtee mihinkin, milloin tulee takaisin ja missä oli, jos ei tullutkaan silloin takaisin. Jos on vaikka pari päivää muualla, niin kotiin palatessa tulee sellainen tunne, kuin palaisi johonkin omaan turvapaikkaan. Tänne kellään muulla (paitsi vuokranantajalla) ei ole avainta, tänne kukaan muu ei vain tunge kutsumatta. Täällä voi jättää keittiön sotkuiseksi ruuanlaiton jälkeen ilman että kukaan valittaa ja siivota sitten vasta kun huvittaa ja olla taas hetken ylpeä siististä keittiöstä. 

RIP rakas ovikylttimme, jonka joku oli vain käynyt poimimassa mukaansa. 

Jottei tämä olisi vain tylsä kuvapostaus, kerron muutaman "hauskan" työjutun tähän mukaan. Joskus jotkut kysyy, että tuleeko ihmiset siellä kaupassa kyselemään ihan outoja kysymyksiä. No, ei nyt oikeastaan outoja, mutta välillä kyllä sellaisia, että ei niissä mitään järkeäkään ole. Eräs herra tuli portista sisään ja siinä hevi-osastolla ollessaan kysyi "Missä teillä on lihatiski?" ikäänkuin sitä ei olisi itse voinut etsiä... Ei meidän kauppa nyt sentään ihan niin iso ole. Ja tässä pari päivää sitten myöskin samaisella osastolla hengatessani nainen oli ottanut irtoperunoita pussiin ja katseltuaan niitä hetken kysyi minulta "Täytyykö nää perunat punnita jossain?" "...Joo? Vaakanumero on 118..."

Yleensä en kestä pieniä lapsia, mutta joskus niilläkin on hyviä juttuja. Istuin kerran kassalla ja muksu meni odottelemaan ostoksia hihnan toiseen päähän, luetteli samalla mitä kaikkea eteen saapui. Lista meni jotenkin näin "Maitoa, maitoa, leipää, juustoa, kurkkua..." Ottaessani hinnan muutamista oluttölkeistä mietin jo itsekseni mitähän lapsi niistä sanoisi. No, kun oluet osuivat kohdalle niin lapsi: "Viiniä, viiniä, viiniä..."